Tervetuloa sivuillemme!

Ylä-Hämeen Taiteilijaseura on vuonna 1968 perustettu taiteilijaseura, jonka tavoitteena on edistää toimialueensa taidetoimintaa. Seura järjestää muun muassa näyttelyitä, taidematkoja ja maalauspäiviä. Seuran jäseninä on niin taiteen ammattilaisia kuin harrastajiakin. Mukaan pääsevät myös kannattajajäsenet. Seuraan kuuluu tällä hetkellä 52 jäsentä.

Sivusto päivitetty viimeksi 2.8.2019.


Lauantaina 24.8.2019 aikana toivomme KAIKKIEN jäsentemme ja ystäviemme tulevan Mämmilän Elomeininkit -juhlaan tapaamaan meitä!
Orivesi 150v -juhlan päätapahtuma on Oriveden Jäähallin ympäristössä; on ohjelmaa ja toripöytiä ym. tapahtumaa. Illan päättää ohjelmallinen "Kesäilta Paltanmäellä" klo 18 alkaen.
Seurallamme on myös taidenäyttelyn viimeinen aukiolopäivä Paltanmäen museolla vielä iltaan asti paikalla.
JÄSENET HUOM: tuokaahan omat tuotteenne / juttunne toripöytää varten sihteerille jo elokuun alussa, mahdollisimman pian! Ottakaa yhteyttä Eevan asiasta. Kiitos!
- ps. Yhteisnäyttelymme työt puretaan vasta iltatapahtumien jälkeen (ei aikaisemmin) ja töitä voi hakea myös viikonlopun jälkeen. Tiedotamme asiasta myöhemmin.
Tervetuloa mukaan tapahtumaan!

Vuonna 2018 Ylä-Hämeen Taiteilijaseura vietti 50v juhliaan!



Seuran laadukas juhla-/historiamatrikkeli julkaistiin 2018. Se on myynnissä seuran kautta ja Orivedellä sitä myydään myös Taitokeskuksessa /Auvisella. Hienon kirjamme hinta on (pysyvästi) 30€/kirja (108siv). Vinkki: Kirjassa on seuran historiaa kuvin ja kertomuksin, mutta myös nykyhetken tarinoita ja taiteilija-aukeamat osalta jäsenistä. Tämä kirja on hyvä lahjaidea myös kaikille seuran vanhoille ja uusille jäsenille.


Ylä-Hämeen Taiteilijaseuran kunniajäsen, sarjakuvataiteilija Tarmo Koivisto on saanut Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin joulukuussa 2018. -Seuramme onnittelee Tarmoa!
Tarmo Koivisto tunnetaan etenkin Mämmilä -sarjakuvistaan, jotka kuvasivat kuntamaailmaa mielenkiintoisesti sekä myös raadollisesti korruptioineen kaikkineen. Koivisto on kotoisin Orivedeltä ja siellä Mämmilän näkymiä voi yhä vieläkin tunnistaa. – Kun kuvaa yhtä tuollaista paikkaa Suomessa, kuvaa aika hyvin muitakin. Vaikka Mämmilän tarinat ovat jo loppuneet, Tarmo Koivisto piirtää yhä vieläkin; Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen Ajatushautomo-sarjakuvaa sekä myös Kansan Uutisiin ja Rakentajaan.



"Ajankohtaista" -sivulta löytyy tapahtumistamme lisää tietoa, mm:

Seuramme yhteisnäyttelyistä, tapahtumista, retkistä ja näyttelyohjeista ilmoitetaan "Ajankohtaista" -lehdeltä.

Seurasta lisätietoa ja myös tulostettava jäsenhakulomake löytyy "Seura" -välilehdeltä.

Jäsenillä on yhteisnäyttelyiden lisäksi myös omia näyttelyitään. Nettisivuille ilmoitettua tietoa niistäkin löytyy "Ajankohtaista" -välilehdellä.

Seuramme järjestää taideretkiä ja on mukana useissa alueen tapahtumissa. Tietoa asioista "Ajankohtaista" -välilehdellä.

Ottakaa aktiivisesti yhteyttä hallituksen jäseniin, jos haluatte lisätietoa toiminnastamme. Tervetuloa mukaan seuran toimintaan ja tapahtumiin! Jäsenhakemuksen lomake ja jäsenrekisteritiedote löytyvät "Seura"-välilehdeltä.

Linkkejä omaehtoisiin koulutuksiin ja tekemisiin, jäsenten omille nettisivuille sekä taidetarvikkeiden hankintasivuille lisätään pyydettäessä "Linkit"-välilehdelle.
Seuramme toivottaa kaikille hienoja hetkiä taideharrastuksen parissa!